Loppuwebinaaripohdintaa

Kiitos Irmeli Haliselle palautteesta. Hän oli perehtynyt kaikkien luotsilaisten projekteihin ja antoi kehittävää palautetta ja poimi joukosta ne asiat, jotka ovat kehittämisen arvoisia. Niistä jäivät tärkeimpinä mieleeni yhteistyön merkityksellisyys, merkityksellinen tekeminen, arvioinnin rooli ja työnjaon vastuut. 

Parannusehdotuksena tuli esille OPPILAIDEN OSALLISTAMINEN jo suunnitteluvaiheessa, että oppijan rooli olisi entistä aktiivisempi koko oppimisprosessin ajan. Tässä koen liikkuvani heikoilla jäillä erityisesti suunnitteluvaiheen osalta. Toteutuksessa ja arvioinnissa voi valita osallistavia ja toiminnallisia työtapoja, mutta miten oppilaat saisi mielekkäästi mukaan jo suunnitteluvaiheeseen?

Olen Irmeli Halisen kanssa samaa mieltä siitä, ettei erillisiä MOK-opettajia todellakaan tarvita. Oppilaat oppivat yhteistyömalleja opettajilta ja siksipä opettajienkin yhteistyö yli oppiainerajojen on itsestään selvyys. MOK on väline auttaa oppilasta oppimisessa ja ajattelutaitojen kehittämisessä ja maailman hahmottamisessa tutkimalla ilmiöiden suhteita ja riippuvuuksia. Suurin haaste kouluissa lienee kehittää opettajien yhteistyön mahdollistavia rakenteita. Opettajathan ovat luonnostaan suunnittelevia ja luovia, joten itse työskentely ei liene ongelma, kunhan yhteistyön tekeminen käytännössä tehdään mahdolliseksi esim. aikataulullisesti.

Jatkuva ja monipuolinen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Ensin täytyy olla tavoite selvillä ja se mitä ja miten työskentelyn aikana arvioidaan. Oma opiskeluprosessi tulee näkyväksi, kun sen vaiheista saa väliaikatietoja ja voi itsekin arvioida omaa edistymistään. Kaikkien ei tarvitse yltää yhtä korkeisiin tavoitteisiin, vaan jokainen voi pyrkiä parhaimpaansa. Monipuolinen työskentely tarjoaa mahdollisuuden näyttää osaamistaa monin eri tavoin, joten heikompikin oppija pääsee loistamaan.

 Laaja-alainen osaaminen ei ole vain oppiaineosaamista. Otan käyttöön idean siitä, että osaamisen osa-alueet leikataan ympyrästä sektoreiksi ja painotetaan opetuksessa vuorotellen kutakin laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta. Samoin voisi tehdä myös osa-alueiden osa-alueille.

Kiitos kaikille innostavasta kurssista. -Lea

Ilmiöpohjainen oppiminen: Mitä on oppilaan taskussa monialaisenoppimiskokonaisuuden jälkeen

Muukkonen, 2004, pohtii artikkelissaan ilmiön käsitettä. Hän määrittelee ilmiötä käytännön tilanteista tehtyjen havaintojen ja kokemusten kautta vastakohtana teorioihin pohjautuvat käsitteet, joita ei voi suoraan päätellä kokemuksista, ja jotka selittävät kohdetta. Hänen esimerkkinsa hankaussähkön havainnoimisesta ” kun ilmapalloa hankaa villapaitaan, niin huomaa, että sen saa pysymään kiinni seinässä ” vastaan teorialähtöinen selitys sähkövarauksen muutoksesta hankaussähkön käsittein kuvaa mielestäni hyvin sitä mitä tarkoitetaan ilmiöllä. 

Oppiminen edellyttää asioiden ja käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämistä. Olennainen rooli on oppilaiden oppimisprosessin ohjaamisessa, kun heitä ei kannusteta kiinnittämään huomiota abstrakteihin käsitteisiin ja faktoihin, he yrittävät usein oppia asian opettelemalla ulkoa tai matkimalla, jolloin oppiminen jää pinnalliseksi. Havainnollistaminen, visualisointi, monipuoliset esimerkit, teknologian käyttö apuna yms. eli ilmiön esittäminen usealla eri tavalla saa oppilaan ymmärtämään ilmiön merkityksen, jolloin on mahdollisuus saavuttaa syväoppiminen. (Jaakkola 2004.)

”Vasta-alkajat keskittyvät yleensä liikaa ongelmien

pinnalliseen tai näkyvään osaan, eivätkä he pysty ymmärtämään ilmiön

syvällistä rakennetta ja siihen liittyvien käsitteiden välisiä yhteyksiä.”  (Jaakkola 2004)

Opettajien tavoitteena on, että oppilaat oppivat. Se ei muutu käsitteen ilmiöpohjainen oppiminen rantautuessa kouluihin. Monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa ilmiöpohjainen oppiminen kuitenkin korostuu, joka monen opettajan yhteistyönä toteutettavana asettaa vaatimuksia suunnittelutyöhön, jotta eri oppiaineiden väliset kuilut eivät jää ”ilman siltaa”. 

Ilmiöpohjainen oppiminen saattaa sisällön osalta rönsyillä, eikä siten koko prosessi ole opettajan ennakkolta suunniteltavissa, mutta tärkein eli tavoitteet ovat. Se ”mitä on oppilaan taskussa” lopuksi on oltava selkeänä opettajan ajatuksessa, muuten opetussuunnitelman tavoitteet jäävät pinnallisiksi raapaisuiksi ja oppiminen jää vain touhuiluksi. 

Katri Juusola

Lähteet:

Muukkonen, H. 2004. Ilmiöpohjainen oppiminen. Teoksessa: Laatua e-oppimateriaaleihin. Suomen yliopistopaino. Tampere s. 111-115  http://www.korkeakouluhaku.fi/download/144415_Laatua_e-oppimateriaaleihin_2.pdf#page=111

Jaakkola, T. 2004. Esitä ilmiö usealla tavalla. Teoksessa: Laatua e-oppimateriaaleihin. Suomen yliopistopaino. Tampere s. 86-88

Ilmiöpohjaisesta oppimisesta / Päivi Y.

Aikaisemmin on puhuttu piilo-oppimisesta, mutta uuden OPS:n myötä halutaan varmistaa, että oppiminen olisi kokonaisvaltaisempaa ja konkreettisempaa. Näin ollen eri oppiaineissa jatkumona yhteisellä teemalla varmistetaan oppilaalle tämä. Puhutaan ilmiöpohjaisesta oppimisesta. On hyvä, että uudessa OPS:ssa huomioidaan entistä enemmän mm. yhteiskunta, kestäväkehitys ja yrittäjyys. Opetellaan ongelmaratkaisukykyä, epävarmuuden sietämistä, vuorovaikutustaitoja, tiedon jakamista, lähdekriittisyyttä ja itsenäistä tiedonhakua, jotka kehittävät yhteiseen tiedonrakentamiseen ja vastuunottamiseen (Hannele Cantell toim. 2015,50-51). Näitä taitoja jokainen meistä tarvitsee selviytyäkseen tässä maailmassa.

Oppilaiden omat vahvuudet tulevat paremmin esille ja oppiminen voi olla mielekkäämpää eikä tieto jää irrallisiksi paloiksi. Toki se vaatii selkeät ohjeet ja kriteerit toimia sekä hyvää pohjatyöskentelyä. Sanotaanhan ”hyvin suunniteltu on puoleksi tehty”.

Onneksi on otettu jo joissakin opettajakoulutuksissa huomioon uusi OPS ja opiskelijat harjoittelevat ilmiöpohjaista oppimista, joten heillä on valmiuksia ottaa tätä oppimismuotoa omille oppilaille. Me vanhat opettajat opettelemme samalla omien oppilaiden kanssa ja aina oppii uutta, jos vain haluaa oppia. Hyvin tärkeää on kollegoiden välinen yhteistyö ja ajan käyttö suunnitteluun. Opettaja ei enää vain opeta vaan on vuorovaikutuksessa oppilaan kanssa. Oppilaskin voi opettaa opettajaa. Opimme asioita elämää varten ei arvosanojen vuoksi.

Loppuwebinaari

Loppuwebinaari oli mukavalla tavalla ajateltu sitä kautta, että mitä tarpeita tai kysymyksiä osallistujilla vielä on. Yksi kysymys liittyi arviointiin ja haluan nostaa sen tähän omaan tekstiini tärkeäksi asiaksi. Olen nimittäin itse valmis myöntämään, että liian usein arjessa unohtuu arvioinnin perimmäinen tarkoitus. Sen kautta voi ohjata, kehittää ja kannustaa. Monialaisiin oppimiskokemuksiinkin liittyy arviointi ja mielestäni se on tärkeää kertoa myös oppilaille. Mielellään heti alkuunsa. Oppilaiden täytyy tietää tavoitteet, keinot, ajankäyttö ja arviointikriteerit.

Toisena asiana haluan nostaa esille sen, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus tavalla tai toisella päästä osalliseksi MOKeista ja uudenlaisen oppimisen kokemuksesta. Halisen vastaus toiminta-alueittain opsiin liittyen sisälsi mielestäni tuon tiedon. Olisi mielenkiintoista kuulla jossain vaiheessa kuulumisia sellaisista kouluista, joissa on sekä yleisopetuksen ryhmiä että luokkamuotoisen erityisopetuksen ryhmiä. Kuinkahan näitä rajoja ylitetään eri puolilla Suomea?

Ja lopuksi totean vain sen, että laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat oikeasti laajoja. Kyllä niiden alle mahtuu elämän kirjoa runsaasti. Ja jos meille opettajille kerran annetaan mahdollisuus olla noin luovia ja valita vapaasti, niin eiköhän tilaisuus kannata käyttää hyväkseen. Itse aion lähteä kokeilemaan rohkeasti kaikenlaisia ideoita ja villejä tuumailuja ja siinä samalla elää värikästä arkea oppilaiden kanssa.

Kohti unelmaa

Kurssia aloittaessani mietin hieman epäluuloisesti, toisivatko monialaiset oppimiskokonaisuudet oikeastaan mitään uutta kouluun. Termi on toki uusi, mutta epäilin, että nyt korvataan uudella termillä perinteiset teemapäivät, joita kouluissa on vietetty niin kauan kuin minä muistan. Kyllähän teemapäivissäkin aika usein yhdistetään useita eri oppiaineita, joten muuttuisiko lopulta mikään.

Olin onneksi väärässä. Aloitin opettajana kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisinä vuosina oli vielä opettajana niin paljon opittavaa, etten osannut kyseenalaistaa opetussuunnitelmaa enkä koulun käytänteitä. Varsinkin viime vuosina olen kuitenkin kaivannut sitä, että koulukin vihdoin uudistuisi.  Yksittäinen opettaja voi toki kehittää ja uudistaa opetussuunnitelman puitteissa omaa opetustaan koko ajan, mutta jos systeemiin ei laajemmin saada muutosta, voi uudistaminen olla työlästä ja turhauttavaa. Yksittäisen opettajan innovatiiviset ehdotukset voidaan tyrmätä sillä, että esimerkiksi yhteisiin projekteihin ei ole aikaa ja että ne työllistävät liikaa. Jos kollegat vielä sattuvat vähänkään kyseenalaistamaan kokeiluja, uskallus ja into voi tyystin lopahtaa. Itselläni ei ole kokemusta tällaisesta negatiivisesta suhtautumisesta, mutta olen kuullut, että tällaistakin on.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteet ovat oppiaineiden tavoitteita, joten ne eivät ole vain jotain ylimääräistä lisää oppiaineisiin. Lisäksi monialaisten oppimiskokonaisuuksien avulla harjoitellaan laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueita. Näin monialaisille oppimiskokonaisuuksille on tulevaisuuden koulussa aikaa ja niitä on helpompi lähteä toteuttamaan. Oppiaineiden sisältöihin on uudessa opetussuunnitelmassa kehotettu jättämään väljyyttä, jotta sisällöt eivät sitoisi liikaa opetusta. Väljyys osaltaan mahdollistaa sen, että monialainen oppimiskokonaisuus voi elää vielä toteutusvaiheessakin ja että oppilaatkin voivat aidosti osallistua jopa sen suunnitteluun. Se, että monialaisista oppimiskokonaisuuksista annetaan palautetta ja että ne ovat osa oppiaineiden arviointia, kannustaa oppilaat tekemään projekteja tosissaan.

Haaveilen siitä, että monialaisten oppimiskokonaisuuksien myötä oppiainerajoja aletaan rikkoa muutenkin ja että aineenopettajat suunnittelisivat lukuvuottaan enemmän yhdessä. Esimerkiksi äidinkielen ja muiden kielten opettajien olisi esimerkiksi tehdä yhteistyötä kielioppiasioissa. Oppilaiden kannalta olisi mielekästä, että termit käytäisiin ensin läpi äidinkielen tunneilla ja sen jälkeen ne vasta esiintyisivät vieraissa kielissä. Näinhän ei automaattisesti ole, jos opettajat eivät ole keskenään sopineet asiaa. Voisiko lisäksi olla niin, että äidinkielen tehtävien seassa voisi olla myös yksinkertaisia englanninkielisiä lauseita jäsennettävänä? Tämä on nyt vain yksi esimerkki siitä, että oppiainerajoja on lopulta varsin yksinkertaista rikkoa, kunhan ilmapiiri on tällaiseen toimintaan suotuisa.

Jotenkin uskon ja luotan siihen, että monialaiset oppimiskokonaisuudet lisäävät koulussa viihtymistä sekä oppilaiden omatoimisuutta ja vastuuntuntoisuutta. Ei ainoastaan projektien aikana, vaan myös laajemmin. Tämä on minun unelmani, johon uskon.

Mitä on laaja-alainen osaaminen?

Mitä minulla tulee ensimmäisenä mieleen laaja-alaisesta osaamisesta, on se, että siinä oppilaalla on hallussa suurempia kokonaisuuksia. Hänelle on kertynyt monipuolista osaamista, jota hän tarvitsee nykypäivän ja tulevaisuuden yhteiskunnassa selvitymiseen.

Sitähän se laaja-alainen osaaminen oikeastaan onkin, kun perehtyy uuteen opetussuunnitelmaan. Tietojen ja taitojen lisäksi laaja-alaiseen osaamiseen kokonaisuuteen sisältyvät arvot, asenteet ja tahto. Kun oppiaineisiin sisällytetään laaja-alaisen osaamisen osa-alueita otetaan huomioon oppilaan kasvaminen ihmisenä ja kansalaisena.

Elämää vartenhan sitä koulua käydään, joten meidän tulee antaa näille tulevaisuuden lupauksille mahdollisimman hyvät eväät elämään. Olen monesti miettinyt kumpi on tärkeämpää se, että oppilas hallitsee hirveästi nippelitietoa vai se, että hän osaa toimia yhdessä toisten kanssa ja oppii aktiivisen tiedonhankkijan rooliin. Asioiden ymmärtäminen ja sydämen viisaus, ne voisivat olla ne hyvät matkaeväät elämään.

                                                                              Eveliina Kestilä

Oman kirjan työstämistä

Monialaisen oppimiskokonaisuuden toteuttaminen on päässyt siihen vaiheeseen, että ensi viikolla pidämme kirjojen julkaisutilaisuuden.

Omasta mielestäni tähän mennessä mielekkäin työvaihe on ollut omien kirjojen työstäminen. Oppilaat puursivat ahkerasti omien kirjojensa parissa ja jokainen 6. luokkalainen pystyi kirjottamaan jokaisesta kirjan luvusta vähintään yhden sivun mittaisen. Vaikka luokka oli täynnä oppilaita ja sinne tänne meneviä Chromebookien virtajohtoja, ei tämä opettajan silmissä sekasorrolta näyttävä tilanne hidastanut oppilaiden työskentelyä. 

Tunneilla oli mukava huomata, että oppilaiden välinen yhteistyö sujuu yli luokka-asterajojen. Näin jälkikäteen ajateltuna toivoisin, että meillä olisi ollut enemmän aikaa ohjeistaa oppilaita palautteen antamiseen. Nyt osa palautteesta on jäänyt melko pintapuoliseksi. Tätä voidaan onneksi harjoitella vielä myöhemminkin.

Kuvitusvaiheessa minulla oli luokassani muutamia esimerkkejä kirjojen kuvituksista, joita oppilaat saivat käydä tutkailemassa. Oppilaat tekivät kirjaansa kansikuvan ja yhden kuvituskuvan tai kartan. Tämän vaiheen toteutin luokassani melko lyhyellä aikataululla, mikä on selkeästi näkyvissä kuvien laadussa. Olisin toivonut, että olisin voinut järjestää siihen enemmän aikaa, mutta joulukiireet alkoivat luokassakin painaa kovasti päälle.

Vielä on jäljellä opettajalle ehkä haastavin vaihe eli kirjojen "painaminen". Alkuviikosta oppilaat loihtivat tulosteista houkuttelevan näköiset kirjat, mitkä pääsevät sitten esille kirjojen julkistamistilaisuudessa.

Hyvin antoisaa on ollut tähän asti, joten eiköhän tuo loppukin mene mallikkaasti :)

                                                                       Eveliina Kestilä